Teoriassa – Marfan oireyhtymän perinnöllisyys on yksinkertaista ja oireyhtymän periytyminen helposti ymmärrettävissä: Marfan oireyhtymä johtuu virheestä eli geenimutaatiosta FBN1-nimisessä perintötekijässä, jonka paikka ihmisen kromosomistossa, kromosomin 15 pitkässä haarassa, tunnetaan tarkasti. Koska ihmisellä on kaksi kromosomia 15, hänellä on myös kaksi FBN1-geeniä. Jos ihmisellä on FBN1-geenin mutaatio, hän on sairas, sillä FBN1-geenin mutaatio ilmenee vallitsevasti. Siis, vaikka toinen ihmisen FBN1-geeneistä on normaali, se ei riitä. Gregor Mendelin 1800-luvulla osoittamien perinnöllisyyslakien mukaan ihmisen vallitsevasti periytyvä ominaisuus eli tässä yhteydessä sairaus, periytyy sairaalta 50 %:n todennäköisyydellä hänen lapselleen olipa sairas itse tai hänen lapsensa nainen/tyttö tai mies/poika.
Todellisessa elämässä – käytännössä – Marfan oireyhtymän perinnöllisyys ja periytyvyys ovat monimutkaisia ja osin hankaliakin selittää.
Ensiksi, Marfan oireyhtymän tunnistaminen ei yleensä ole lainkaan helppoa. Siis kuka on sairas, kuka ei ole sairas? Oireyhtymän tyyppioireet, lääkärin tutkimuksessa todettavat löydökset ja terveydelliset ongelmat komplikaatioista puhumattakaan eivät yleensä koskaan ole tunnistettavissa vastasyntyneellä lapsella, varsin harvoin leikki- tai kouluikäisellä lapsella ja harvoin murrosikäisellä lapsella. Ne tulevat esiin nuorella aikuisikäisellä. Joskus on vaikeaa varmistaa Marfan oireyhtymää vanhallakaan ihmisellä, vaikka sukutietojen perusteella hänelle se täytyy olla. Tämä kaikki johtuu siitä, että Marfan oireyhtymän oireet ja löydökset kehittyvät ja vaihtelevat oireyhtymää sairastavien välillä, eri perheiden välillä ja myös saman perheen jäsenten välillä. Lisäksi, oireyhtymän harvinaisuuden vuoksi lääkäreillä on hämärä käsitys siitä, mitkä oireet ja löydökset siihen kuuluvat. Diagnoosin asettamisen vaikeudesta seuraa, että kansainvälisesti on sovittu, viimeksi v. 1996, niistä perusteista, joiden mukaan Marfan oireyhtymän diagnoosi voidaan asettaa. Perusteisiin kuuluvat sovitut oireet, löydökset lääkärintarkastuksessa, löydökset röntgen- ultraääni- ym. tutkimuksissa, laboratoriotutkimuksissa ja sukuhistorian tiedot. Sovitut perusteet eivät kuitenkaan sovellu lasten sairauden toteamiseen. Tärkeä tutkimus on tietysti FBN1-geenin mutaation selvitys, mutta sen suorittaminen on aina näihin aikoihin asti ollut erittäin hankalaa, työlästä, kallista ja vain muutaman tutkimuslaboratorion käsissä koko maailmassa. Mutta kun ja jos mutaatio on selvitetty, sen etsiminen ja toteaminen kaikilta saman perheen ja suvun jäseniltä on melko yksinkertaista. Edelleen se on kallista ja asiantuntemusta vaativaa. Juuri näinä aikoina on suomalais-amerikkalainen tutkijaryhmä kehittänyt laboratoriomenetelmän, jolla kohtuullisesti ja luotettavasti FBN1-geenin mutaatio on etsittävissä.
Toiseksi, FBN1-geenin mutaation toteaminen ei vielä varmista, että ihmisellä on Marfan oireyhtymä. Perheselvityksissä on osoittautunut, että on perheitä, joiden jäsenillä tai osalla heistä kansainvälisesti sovitut perusteet diagnoosin asettamisesta täyttyvät: heillä on Marfan oireyhtymä. Mutta FBN1-geenin mutaatioselvityksissä heiltä ei löydykään mutaatiota. Kyse voi tietysti olla siitä, että käytetyillä menetelmillä mutaatiota ei vain ole löydetty. Joissakin näistä perheistä tutkimukset on kuitenkin tehty sellaisella luotettavuudella, että mutaatiota ei todella ole FBN1-geenissä. Lisäksi, perheen jäsenten DNA tutkimuksin, ns. kytkentäanalyysin avulla on voitu todeta, että perheen virheellinen geeni ei voi sijaita kromosomissa 15. Jossain muuallakin on siis oltava geenin, jossa olevasta mutaatiosta seurauksena on Marfan oireyhtymä. Tällainen sairaus on annuloaortaalinen ekstasia eli Erdheimin aortan kystinen medianekroosi, jossa perheissä periytyy Marfan oireyhtymän vaarallisimmat ongelmat, aortan laajeneminen ja riski dissekoitumiseen eli aortan sisäkerroksen repeytymiseen.
Kolmanneksi, kun on etsitty FBN1-geenin mutaatiota sellaisista ihmisistä ja perheistä, joissa oireet ja löydökset ovat Marfan oireyhtymälle aivan tyypillisiä tai samankaltaisia, mutta piirteitä ei ole ollut riittävästi täyttämään kansainvälisesti sovittuja diagnostisia perusteita, onkin löytynyt FBN1-geenin mutaatio. Perheen sairaiden jäsenten tutkimuksella on voitu varmistaa, että löydetty mutaatio todella aiheuttaa sairauden. Tästä ilmiöstä taas esimerkkinä on periytyvä silmälinssin sijoiltaan meno eli linssiluksaatio: perheen sairailla on vain vaikea likinäköisyys, näkövamma ja riski silmien muihin komplikaatioihin, mutta ei luuston tai sydän-verisuoniston ongelmia. Ilmeisesti on myös FBN1-geenin mutaatioita, jotka eivät aiheuta varsinaista sairautta, s.o. sellaisia oireita ja ongelmia, jotka terveyttä huonontavat.
Neljänneksi, vaikka Marfan oireyhtymä periytyy vallitsevasti, tunnemme monia perheitä, joissa on vain yksi sairas: hän ei ole saanut oireyhtymää toiselta vanhemmaltaan. Selityksenä tälle periytyvyydelle on se, että FBN1-geenissä tapahtuu silloin tällöin uusi mutaatio eli syntyy uusi virhe. Virhe syntyy sairaan ihmisen jommankumman vanhemman sukusolussa, siinä yhdessä ainoassa solussa, josta Marfan oireyhtymää sairastava sai alkunsa. Uusi mutaatio on itse asiassa niin tavallinen, että eri tilastojen mukaan 20 – 30 %:lla oireyhtymää sairastavista molemmat vanhemmat ovat terveitä. Ja koska kyse on uudesta mutaatiosta, sen uusiutumisriski vanhempien seuraavilla lapsilla arvioidaan hyvin, hyvin pieneksi. Mutta sitä ei arvioida olemattomaksi, sillä
viidenneksi, toinen Marfan oireyhtymää sairastavan vanhemmista voikin olla FBN1-mutaation suhteen ns. mosaiikki. Tämä merkitsee sitä, että hänen soluistaan niin pienessä osassa on FBN1-geenin mutaatio, ettei se aiheuta hänelle itselleen sairautta tai edes pieniäkään oireita. Koska myös hänen sukusolusarjassaan on pieni määrä sellaisia soluja, joissa on hänen FBN1-geenin mutaationsa, tällainen solu voi joskus hedelmöittyä tai hedelmöittää useammin kuin kerran: perheeseen, jossa vanhemmat ovat terveitä, voi syntyä toinenkin Marfan oireyhtymää sairastava lapsi. Tästä syystä terveiden vanhempien todennäköisyys saada toinen Marfan oireyhtymää sairastava lapsi arvoidaan 1-3 %:ksi.
Kuudenneksi, on ymmärrettävä, että FBN1-geenin mutaatio ei aiheuta Marfan oireyhtymän oireita ja ongelmia. Geeni määrittelee fibrilliini-nimisen valkuaisen rakenteen, ja geenin mutaatiosta aiheutuu valkuaisen muodostumisen häiriö tai rakenteen virhe. Fibrilliini ei kaikkialla elimistössä pieninä määrinä esiintyessään täytä sille tarkoitettuja tehtäviä. Se on esim. haurasta tai sitä on liian vähän.
Edellä olen pohtien esittänyt eräitä Marfan oireyhtymän perinnöllisyyteen ja periytyvyyteen liittyviä ”elävän elämän” ongelmia. Toivon, että niin ne perheet, joissa Marfan oireyhtymää on havaittu, hakeutuisivat, kuin myös maamme lääkärikunta ymmärtäisi ehdottaa ja suositella perheitä hakeutumaan, ainakin yhteen keskusteluun perinnöllisyyslääkärin kanssa. Perinnöllisyyslääkäreitä löytyy yliopistollisten keskussairaaloiden perinnöllisyyslääketieteen eli kliinisen genetiikan yksiköistä tai Väestöliiton tai Folkhälsanin perinnöllisyysklinikoista. Kaikkiaan näitä yksiköitä maassamme on siis seitsemän. HYKS:n perinnöllisyyslääketieteen yksikössä on kuitenkin ehkä laajin ja pitkäaikaisin kokemus sekä jatkuvaa tieteellistä tutkimusta Marfan oireyhtymästä. Aivan oma aiheensa on Marfan oireyhtymää sairastavien hoito, seuranta ja komplikaatioiden ehkäisy, joissa maassamme on vielä runsaasti järjestämistä.
Ilkka Kaitila, dosentti
Lastentautien ja perinnöllisyyslääketieteen erikoislääkäri HYKS-Laboratoriodiagnostiikka Perinnöllisyyslääketieteen yksikkö